Kuukauden kuva

Lumihuntu

Viiriäiset

Viiriäine on monille sen verran harvinainen lintu, että kopioin munanetistä kattavat tiedeot.

Japaninviiriäinen, Coturnix japonica (Japanese quail) 

Alkuperä: 
Japaninviiriäinen on kanalintu jota alettiin tarhata Japanissa munantuotantoon jo 1900- luvun alkuvaiheissa, mistä se levisi pian muualle maailmaan. Luonnossa japaninviiriäistä löytyy eri puolilta Itä-Aasiaa kuten Mongoliasta, Japanista, Koreasta ja Kiinasta missä sen asuinaluetta ovat erilaiset ruohikkomaat, pellot ja jokien rannat. Luonnossa viiriäinen on muuttolintu. 

Väritys: 
Villivärinen lintu on ruskeankirjava ja silmän yläpuolella kulkee valkoinen juova. 
Villivärisen lisäksi tarhatuista viiriäisistä löytyy montaa erilaista ruskean sävyä (esim. suklaa, kaneli, kultainen), harmahtavia sävyjä sekä valkoisia ja kuviollisia (tuxedo). 

Sukupuolien erottaminen: 
Viiriäisen sukupuolen voi määrittää seuraamalla käyttäytymistä. Koiraat kulkevat hieman pystymmässä ja ääntelevät "kiroilemalla" selvästi terävämmin kuin naaraat. Sukukypsillä koirailla on peräaukon yläpuolella patti jonka avulla sukupuolen voi myös erottaa. Villivärisestä linnusta näkee sukupuolen myös rinnuksen värityksen perusteella jo n. 3 viikon ikäisenä (koiraalla ruosteenruskea, naaraalla rinnassa on mustia täpliä). Naaraat ovat koiraita kookkaampia ja ruumiiltaan pyöreämpiä. 

Lisääntyminen: 
Tarhatuilta viiriäisiltä on hautomisvietti lähes täysin kadonnut ja siksi viiriäistä lisätäänkin aina haudontakoneen avulla. Haudonta-aika on 16-17 vrk. Viiriäinen alkaa munia n. 6 viikkoisena ja pyöräyttää noin yhden munan päivässä. Kanat painavat n. 110- 160 g, lihantuotantoon jalostetut enemmänkin. Hedelmällisyys on suurimmillaan 2-8 kk ikäisillä ja tämän jälkeen se heikkenee huomattavasti. 

Viiriäisten pito: 
Samassa häkissä voi olla yleensä vain yksi kukko. Emoviiriäisiä pidetään yleensä pienissä ryhmissä missä on kukon lisäksi 2-6 kanaa. Pelkkää munantuotantoa varten kanoja voidaan pitää yhdessä suuriakin määriä. Koska viiriäinen pomppaa ilmaan säikähtäessään, kovin matalassa häkissä se saattaa satuttaa päänsä. Sopiva häkin korkeus on esim. 50-60 cm. Liian korkeassa häkissä viiriäinen taas saattaa erehtyä lentämään. Häkin pohjamateriaalina voi käyttää purua tai turvetta. Viiriäisten jalkoja kannattaa tarkkailla, sillä ulosteet tarttuvat niihin herkästi aiheuttaen ns. pallojalkaisuutta. 
Kesällä viiriäisiä voi pitää tiheäsilmäisessä ulkotarhassa (myyräverkko esim.).Viiriäiset pitävät hienossa hiekassa kylpemisestä, joten häkkiin kannattaa järjestää siihen mahdollisuus. 

Ruokinta: 
Viiriäisille voi syöttää erilaisia kanojen täysrehuja, mutta yleisimmin suositeltu rehu lienee pikku-punaheltta rehu. Tämän lisäksi ne tarvitsevat kalkkia ja karheaa hiekkaa. Lisäksi voi antaa esim. silputtua viherrehua, kaurahiutaleita, idätettyä sinimailasta, pieniä siemeniä ja toukka/hyönteisravintoa. 

Elinikä: 
Viiriäinen on melko lyhytikäinen lintu. Viiriäiskanojen elinikä jää yleensä 2-3 vuoteen, kukot saattavat elää pidempäänkin (3-4 v.). 

Viiriäistipuset: 
Poikaset syntyvät 6-7 gramman painoisina. Tiput ovat herkkiä vilustumaan ja tarvitsevat lämpölampun ensimmäisiksi elinviikoikseen. Ne hukkuvat helposti juoma-astiaan tai saattavat kastella itsensä vilustuen kohtalokkaasti. Paras on käyttää tipuille suunniteltua juoma-automaattia, undulaattien juoma-automaattia tai lautaselle kumottua lasipurkkia joka on reunustettu pikkukivillä estäen tipujen pääsyn veteen. Poikasille sopivaa ruokaa on aikuisillekin käyvä pikku-punaheltta rehu joka tulee kuitenkin hienontaa. Tämän lisäksi kannattaa antaa hienonnettua kanamunankuorta kalsiumin lähteeksi tai jauhomaista ruokintakalkkia. Myös hiekkaa tulee olla saatavilla. Ruokaa voi täydentää mm. soijalla, keitetyllä kananmunankeltuaisella tai häkkilintujen ”voimaruoalla” jotka nostavat ruuan proteiinipitoisuutta ja lisäävät poikasten kasvunopeutta. 










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos palautteesta.