Kuukauden kuva

Lumihuntu

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Kotiäidin arkea

Tällä viikolla on hommat rakennuksella edenneet hitaaseen tahtiin. 
Kanalan seinät on ikkunan ja ovien ylityksiä vaille valmiit, niitä tehdään kun ehditään. Kattoristikot päätettiiin tehdä ite. Niiden suunnittelu on ulkoistettu:)

Pyykkivuoria ja pölypunkkeja vastaan on välillä taisteltava.
 Eilen pesin kolme koneellista pyykkiä ja luulin ettei tänään olisi kuin yksi.

Yöllä heräsin siihen kun huoneessa haisi pissa ja joku "ylimääräinen" tuhisi vieressä. Mein sängynvieressä on muksuille varapatjana sellainen taittopatja/rahi. Patja oli rahi asennossa ja Sisu oli kömpiny sen päälle nukkumaan, niin et ylävartalo oli mein sängyssä ja jalat rahilla. Jotenkin hää oli onnistunu pissaamaan mein runkopatjan, petarin ja peitonkin märäks. Vaippa kuitenkin oli ihan kuiva! Tiesinpä siinä vaiheessa mitä aamulla ensimmäisenä teen.

Työvaatteet oli myös pestävä ja Tuomas oli pissannut Markuksen repun päälle, joten kone parka joutui selviämään kolmesta lastista.
 Huomiselle jäi vielä mein lakanat ja peitto sekä keittiön matto jolle Sisu oli illalla pissinyt! Miten ihmeessä voi tenava olla niin raivostuttava?

Olen uponnut pyykkivuoreen sen kekellä on kuilu joka imee kaikki vaatteet puoleensa. Pois pääsy vuorelta tapahuu varmaan 20 vuoden kuluttua.

Jääkaapin tyhjänä ammottavia hyllyjäkin piti täyttää ja käydä pankissa, kun joku(allekirjoittanut) onnistui lukitsemaan avainlukulistan. Samalla piipahdin kirppiksellä.

Olen myyjien kauhu, nainen joka voi kierrellä kaupassa ostamatta mitään. En vain osaa ostaa mitään ensin miettimättä asiaa. Tämän hetkisten talvisaapikkaiden ostoa mietin kolme vuotta ja arkisemmat talvikengätkin ovat varmaan 9 vuotta vanhat ja aivan samanlaiset kuin edeltäjänsä. Yleensä etsin tavaroita ensin kirpputorilta tai kierrätyskeskuksista. Taidan olla muotitietoistenkin kauhu;)

Jonkun esineen ostamista pitkään mietittyyä sitä ilahtuu kaksin verroin sen löytyessä kirpputorilta.
Tänään kirppikseltä löytyi vanha keittiövaaka, joka pääsee uuteen kanalaan.


Usko on pitkään toivonut valaisinta  sängyn viereen ja nyt sitten löytyi kuun muotoinen valaisin. Hää ei meinnanu illal malttaa sammuttaa valoa. Polkupyörän turvaviirikin löytyi. Niitä ei enää taida olla vakiona pyörissä?

 Jospa sitä huomenna ehtis rakentamaan?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos palautteesta.