Kuukauden kuva

Lumihuntu

maanantai 12. marraskuuta 2012

Pian saadaan sähköt.

Eilen Ukkokulta alkoi kaivamaan kanalan sähkökaapelia maahan. Maasto oli aika haasteellinen, sillä emme kaataneet puita vaan kaapeli vedettiin sopivasta kohdasta puiden välistä.  Ilta kuitenkin ehti tulla ennenkuin kaapeli oli maassa. Tänään teimme vaikeimman osuuden viljankuivurin nurkalta jossa kulki jo ennestään kaapeleita .

Vielä sähkömies kytkemään virrat ja saadaan kanalaan valoa ja lämpöä ilman jatkojohto virityksiä.

Lämmön esteenä on vielä kaksi ammottavaa aukkoa joihin pitäisi asentaa ovet.

Tulevana sunnuntaina olisi tarkoitus pitää lattianvalu talkoot, jos vaan ehdimme saada sisätäytöt, styroksit, raudoitukset ja lämmityskaapelit asennettua. Alkaa taas tuntua ettei aika riitä.
Lauantaina pitäisi käydä perinteeksi muodostuneessa naisten pikkujouluissa jonka tänä vuonna järjestää miun sisko ja äiti.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos palautteesta.