Kuukauden kuva

Lumihuntu

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Talvea odotellessa.

Toivon tuvassa on taas pitänyt pientä kiirettä.
Kanala työmaalla ollaan painettu melkein yötä päivää. Ulko ovi asennettiin valu jälkeen ja nyt ollaan pidetty sisällä lämpöjä rakennuspuhaltimen avulla.
Sisä seinät saivat pinnakseen rappauksen, jonka viimeistelin märällä harjalla, kun en saanut tasaista pintaa aikaiseksi. Hätä keinot keksii.
Ukkokulta ja miun pikkuveli tekivät tuloilmaa varten seiniin kaksi reikää ja niihin on laitettu venttiilit. Poisto ilma odottaa vielä ammattilaista tekemään pellit katolle.
Sähkömies uurastaa parhaillaan kanalassa. Lattialämmitys on jo kytketty, sitä vaan ei vielä voi käyttää. Betoni lattian pitää kuivua ensin rauhassa.
Tänään teimme Ukkokullan kanssa viimeisen pätkän ulkovuorta ja poikien majan ikkunakin tuli paikoilleen.

Eli kanalasta puuttu vielä väliovi, valot ja pistorasiat, kalkkimaalaus, karsinat, lämpimän huoneen seinät yms., sekä se edellä mainittu poistoilma hormi. Loppusuora häämöttää.
Häkkien rakentaminen saa odottaa vielä sillä, ensi viikolla juhlitaan miun ja Ukkokullan yhteiset syntymäpäivät jotka pidetään tässä kotona käyttäen hyväksi kanalan tuoma lisätila. Ensi viikon ohjelmassa armotonta siivousta, kanalan kalustusta ja kenties tanssilavan (lue nurkan) rakentaminen.

Tästäkään viikosta ei olla ilman suursiivousta selvitty. Viimeiset kaksi päivää olen juossut tukkaputkella hirveässä paniikissa siivoamassa pihaa. Kuten arvata saattaa pihalla oli kaikenlaisia lauta röykkiöitä, pellinpaloja ja lasten leluja, polkupyöriä. Yleensä olen hyvissä ajoin haravoinut pihan ja piilottanut lapsilta ehjät kesälelut talven pakkasilta suojaan. Nyt kaikki liikenevä aika  (ja enemmänkin) on mennyt rakentaesaa ja piha oli kuin pommin jäljiltä. Tänään illan hämärtyessä kävin viemässä vimeistkin rakennus jätteet jäteasemalle, nyt saa lumi tulla. Kuulema sitä lunta ei sitten vielä huomena tulekaan, mutta onpahan piha siivottu.

Ladon rakentaminen jää väkisin ensi kesään, ellei nyt jostain ilmaannu lämpöaaltoa.

Ensi viikolla on myös Toivon koululla joulumyyjäiset. Olemme muutamana iltana tehneet kankaasta sydämiä. Työn jako on selvä, mie leikkaan kankaat ja laitan neulat, Toivo ompelee saumat koneella ja sydänten täyttö ja täyttöaukon käsin ompelu on ja miun homma.
Kuvia projekteista saatte myöhemmin.

Taidampa lähteä tehtailemaan lisää jouluisia sydämiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos palautteesta.