Kuukauden kuva

Lumihuntu

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Sorsanpoikaset?

Haudonnasta kuoriutui ainoastaan kaksi poikasta, loput kolme olivat menneet kesken.
Ankat ja sorsa ovat munineet joulusta saakka. Munia tulee päivässä kaksi vaaleaa ja yksi vaalean vihreä. Aluksi munat olivat saman kokoisia, mutta nyt on vaaleiden munien koko alkanut selkeästi kasvaa.
Yleensä vasta munintansa aloittavat tekevät hiukan pienempiä munia. Meidän ankat ovat vasta 8 kuukautta vanhoja, joten vaaleat munat saattaisivat olla niiden aikaan saannoksia.
Toivottavasti näin on, sillä silloin meillä on kaksi puhdasta sorsan poikasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos palautteesta.