Kuukauden kuva

Lumihuntu

torstai 2. elokuuta 2012

Uusi kanala

 Syksyllä 2011 aloin haaveilla uudesta kanalasta,
sillä vanha jäi pieneksi heti.

Uusi kanala tai oikeastaan eläinsuoja tulee tuohon vanhan viereen. Neliöitä siihen tulee enemmin kuin vanhaan.
Kyselijöille tiedoksi harjakaisia vietetään sitten kun se on valmis.

Rakentamista ennen oli suunnittelua tehty jo yli puolivuotta. Viralliset piirustukset piirrätetty(jotka pitäis muistaa maksaa). 
Kanalan paikasta käyty Ukko kullan kans pitkät ja rakentavat keskustelut ja viimein haettiin rakennuslupa. Rakennus materiaalitkin on muuttunu matkan varrella. 
Paikkaa mitatessa käytiin Ukko kullan kanssa ei niin kovin rakentavia keskusteluja. Naiset ja miehet puhuu kuulema erikieltä, ainakin jos miun isää on uskominen. Sille se tosiaan välillä vaikuttaa. 
Pieni(lue iso) epätoivokin on jo kerennyt iskeä matkan varrella. Meinasin jo lyödä hanskat tiskiin koko homman osalta. Tätähän se elämä on, kapuat mäen päälle ja kierit ja pyörit sieltä sitten taas alas.

Itse rakentaminen aloitettiin tietysti pohja töistä. Pohjan kaivaminen sujui sukkelaan kaivurilla.
Onneksi mein tontti on hiekka maata, tosin kanala tulee rinteeseen joten hiekkaa piti tuoda lisää.

Pohjaa tärytettiin niin perusteellisesti, et tärylätkä meni rikki. Luulis et koneet on tehty käyttöä varten, mut täs viime päivinä on kaikki koneet ollu meitä vastaan.

 Anturan valumuotin rakentamisessa meni yhdeltä naiselta viikko, lasten hoidon ja kotitöiden viedessä oman osan ajasta. Muotin etureuna jätettiin auki, jotta betonin sai laskea suoraan myllystä muottiin.

 Rakennus tarkastajat kierroksellaan. Kukot on ahkerasti käyny kanoille esittelemässä tulevaa asuntoa.
 Muottia viimeistellessä kanat oli Matti-kukon johdolla tarkistamassa anturan korkoja. Harmi vaan ettei ollu kamera mukana.
Tarkastus läpäisty. Jotain sen suuntaista Matti tais mennessään mutista "kai siitä hyvä tulee, vähän ripeämmin vois homma edistyä."



 Antura valettiin eilen tiistaina. Kiitos talkoolaisille.
Muotin kuivumista odotellessa lähdettiin ostamaan harkkolaastia, eikä sekään reissu mennyt ihan putkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos palautteesta.