Kuukauden kuva

Lumihuntu

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Kanalassa on lattia

Eilen olin itse siskon luona pikkujoulua viettämässä ja sillä aikaa Ukkokulta ja sähkömies oli laittanu lattialämmityskaapelin. Kotiin tullessa onneks tarkistin kaapelien paikat, sillä yksi kaapeli meni lämpimän huoneen seinälinjan yli kylmemmälle puolelle. Kaapeli muutettiin oikeaan paikkaan ja aamupäivällä alettiin valamaan.
Itse betonon tekoon ja sen vientiin kanalaan ei mennyt kuin muutama tunti.
Parin myllyllisen jälkeen panikoin jo, ettei varaamani sementit riitä, mutta onneksi paniikki oli aiheeton.

 Lattian tasoittamisessa hurahtikin sitten loppu päivä ja ilta.
Tarkistus mittausten mukaan kaapeleiden pitäisi olla kunnossa.
Nyt odotellaan betonin kuivumista. Odotellessa siivotaan piha ja rakennetaan grillikotaa.
Betonin kuivuttua kävelyä kestäväksi päästään asentamaan ovet ja rappaamaan seiniä.

Pojat lauleskeli jo tänään; kohta kanala on valmis...
Melkein neljä kuukautta rakennettu ja enää loppu rutistus, kai se on kohta valmis?

Kiitos taas talkoolaisille ja lastenvahdeille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos palautteesta.