Kuukauden kuva

Lumihuntu

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Kukon haku reissu


Munanetistä aikani etsittyä löysin meille uuden kukon. Eilen sitten lähdimme hakemaan kiuruvetistä kukkoa ja kotiin tulimme kahden kukon kanssa.

Matkaan lähdettiin lämpömittarin näyttäesää -22 c' ja Ristiinan kohdalla lukemat olivat kylmimmillään -29.
Sisu alkoi valittaa jo Savitaipaleen puolelle päästessä nälkäänsä, vaikka aamupala oli vasta lähtiessä syöty. Onneksi pojilla oli mukana muumitietokone ja Sisun nälkä unohtui pelatessa.

Internetin ihmeellisellä aikakaudella ja varsinkin blogivillityksen vallattua suomen, on kuvina nähnyt monia paikkoja suomesta.
Maisemia katsellessa huomasin yhdestä seuraamassani blogissa esiintyviä paikkoja. 

Ruokatauon pidimme vasta MikkelissäTuukkalna abc:llä. Usko ilmoitti päättäväisesti: jos ei ole hampurilaisia en syö mitään. Uskon tuntien hän ei varmaan olisi mitään syönytkään.

Ruokailun jälkeen poikkesimme eläinkauppa Rahulan rehussa katsomassa marsuja. Meillä on ollut marsut jo pidemmän aikaa hankintalistalla. Oikeastaan Uskon toiveissa on jo 3 vuotiaassta saakka ollut hamsteri, mutta vuosi sitten sain käännytettyä Uskon marsun hankinnan puolelle.
Eläinkaupassa oli 2 marsua, mutta ne olivat jo reilusti yli luovutus iän ja vielä eri sukupuolta. Lisäksi marsut olivat aika villejä joten jatkamme vielä etsimistä.

Vatsat täynnä Uskon miettiessä marsuja saavuimme kukon haku paikkaan.
Siinä jutellessamme kävi ilmi, että eräs meiltä kanoja ottanut perhe on ottamassa kukkoa samasta paikasta. Äkkiä soittamaan ukko kullalle joka etsi miulle puhelinnumeron.  Intternetin ihmeellisestä maailmasta johtuen, joistain ihmisistä muistaa vain nimimerkin ja etunimen. Puhelin numeroa ei oikein löydä niillä tiedoilla muualta kuin omista arkistoista.
Meidän mukaan lähti siis oman kukkomme lisäksi toinen joka on vain väliaikais majoituksessa.

Hiukan totuttelua vaatii ennenkuin kanat hyväksyvät uudet tulokkaat. Vielä toistaiseksi niille pitää tarjoilla ruoka ja juoma munituspesään, jonka veljekset ovat vallanneet omaksi turvakseen.

Tässä oma kukkomme, jolla ei vielä ole nimeä.

Tämä harmaa nuori herra(oikeassa alakulmassa) kantaa toistaiseksi nimeä Nukku-Matti.
Nukku-Mattia odottaa oma kanalauma, mutta toistaiseksi herra saa viihdyttää meidän kanojamme.





6 kommenttia:

  1. Jeij, aivan mahtavaa miten jaksoitte nähdä vaivaa numeronmetsästämiseen ja kukon raahaamiseen ylipäätänsä! :) Kiitos paljon, ja palataan asiaan tässä, kunhan saadaan sovittua reissua sinne päin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Numerohan oli kotona kalenterin kulmassa tallessa, et se ei suuria ponnisteluja vaatinut;)
      Kukko voi olla meillä niin kauan kuin tarvii. Molemmat ovat aika ihmeissään kanalauman keskellä, joten niistä on turvaa ja tukea toisilleen.

      Poista
  2. Jos noita marsuja kaipailet, niin www.marsuyhdistys.net ja www.marsut.net/keskustelut

    Marsukasvattaja tässä moi. :D :D Mä oon vaan vähän kauempana sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille hankittiin kaksi urosta, mutta niille pitää vielä hankkia morsiammet.

      Poista
  3. Tajusinpa käydä vasta nyt kattomassa että kirjotitko kukoista tänne :). Mites nyt, onko jo kanat alkaneet tottua nuoriin rettelöitsijöihin? Meille jääneet kukot humahti silmissä lisää massaa kun nuo läks. Nää toiset kaks lähteekin sitte ehkä ens viikonloppuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poika parat ei oo rettelöiny yhtään:) Nykyisin jo uskaltavat syödä samasta kanojen kanssa.

      Poista

Kiitos palautteesta.