Kuukauden kuva

Lumihuntu

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Sisarus kateutta ja rakkautta

Meillä niin kuin varmasti monessa muussakin perheessä, joissa on useampia lapsia tulee sanomista vähän joka asiasta.
Jokainen lapsi kokee kohtaavansa jonkinlaista vääryyttä, toiset saavat aina enemmin.

Asia kuin asia voi herättää tahdon tehdä tai saada jotain. Eilen Sisu innostui siivoamaan. Hän rullasi keittiön matot ja iskän avustuksella vei ne ulos. Pienen miehen voimalla imuri ulos siivouskomerosta ja tosi toimiin. Kun imuri käynnistyi Toivon oli ihan pakko tulla paikan päälle ja yrittää ryövätä imuri Sisulta.
Toisten tapellessa imurista oli Usko kiltisti siivonnut oman huoneensa, kerrankin nopeasti. Siitäkös Toivo alkoi kitisemään että Uskon pitäisi tulla häntä auttamaan. Oli kuulema epäreilua, kun Usko sai vain istua.

Tänään ehdin itse siivoamaan Usko oli napannut valmiiksi kostean mopin ja luuttusi olohuoneen lattiaa, kun Sisu oli tullut kitisemään moppia itselleen. Ihan pakko saada se mitä muillakin on, oli sitten kyse siivous välineistä tai leluista.

Iltapäivällä mummo ja pappa tulivat käymään kylässä, kun ei ollut Toivoa näkynyt heillä pitkään aikaan. Toivo ravasi vielä puolivuotta sitten joka viikko isomummolla, mutta nyt on tainnut innostus laantua.
Mummo alkoi houkutella Toivoa yö kylään heille. Sisu kuuli asian ja nokkelana poikana kävi pakkaamassa tavaransa ja ilmoitti lähtevänsä kotiin. Kerroin jo hänen olevan kotona, Sisu katsoi mummoa ja sanoi "teiän kotiin".
Siitähän ei Toivo tykännyt. Hän ei millään olisi lähtenyt Sisun kanssa, mutta kun mummo lupasi laittaa pojat eri huoneisiin nukkumaan suostui Toivokin yö kylään.

Usko kantaa kaunaa mummolle ja papalle, eikä halua edes lähteä heille. Hän pelasi kaikessa rauhassa omassa huoneessaan.
Minä kävin syöttämässä eläimet ja takaisin tultuani Usko ihmetteli kun ei Sisu ole kotona. Vähän ajan kuluttua hän kyseli jo tuleeko Toivo illalla kotiin, kun olisi tärkeää asiaa.

Vaikka välillä tuntuukin, etteivät lapset tee muuta kuin tappelevat keskenään, kuitenkin he välittävät toisistaan. Ikävä iskee vaikkei toinen ole kuin yhden yön poissa.

2 kommenttia:

  1. Tää oli päivän piristys <3 Toi hymyn kasvoille : )
    T: Iso-Täti

    VastaaPoista
  2. Siuta on sitten helppo piristää:)

    VastaaPoista

Kiitos palautteesta.