Kuukauden kuva

Lumihuntu

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Paimennusta

Syyskuussa kävimme Tuomaksen kanssa kasvattajan luona kokeilemassa lampaiden paimennusta. Lehmien ja lampaiden kanssa työskentely on kyllä tuttua puuhaa, mutta koiran kanssa paimentamisessa on paljon oppimista.

(Kuvat Nina Koso)

Tuomakselle lampaat olivat tuttuja. Aluksi meinasi virtaa olla vähän liikaakin.


Kasvattajan sain ohjeita paimennuskepin käyttöön koiran ohjauksessa.

Viemällä keppi koiran kuonon eteen hidastetaan koiran vauhtia.

Keppi pois ja taas mennään.

Kepillä oli Tuomakseen todella vahva vaikutus, vauhti hidastui heti kepin ilmestyessä eteen.
Viemällä keppi koiran pään yläpuolelle saadaan koira menemään maahan. 




Tauon jälkeen kokeiltiin vähän pidemmällä hihnalla.



Ilman hihnaa





Vasta alkajiksi meillä meni ihan hyvin. Lisää harjoittelua tarvitaan, varsinkin miun pitää opetella paljon koiran ohjaamisesta paimennuksessa.

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista...Minua on jo pitkään kihelmöinyt ajatus hankkia joku "paimentava-rotuinen" koira lammas-hommiin. Käyttökoirat on jotenkin kiinnostavia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koulutettu paimenkoira on paras apu eläinlauman siirroissa.
      Paimensukuisella koiralla touhu on geeneissä. Meilläkin Tuomas on luonut ite rajat kanoille ja käy ne hakemassa, jos ovat liian kaukana. Loppu tulos ei ole aina ihan täydellinen, mutta koulutuksella siitä voisi tulla.

      Poista

Kiitos palautteesta.