Suru

Tästä päivästä ja sen kiireistä olisi oolut paljon muutakin kerrottavaa, mutta päällimäisenä aiheena on kuitenkin läheisteni suru.

Viimeisen kahden päivän aikana on läheisiäni koskettanut suuri suru. Kaksi ihmistä on nukkunut pois perättäisinä päivinä. Toinen heistä iso-setä sairasti pidempään ja toisen siskolleni läheisen ihmisen sairaus tuli ilmi niin myöhään, ettei mitään ollut tehtävissä. Molemmilla heistä olisi ilman sairastumista ollut vielä vuosia jäljellä.

Kuolema on normaali asia elämän kiertokulussa, mutta sitä on vain niin vaikea hyväksyä ja ymmärtää.
Surevan ihminen toivoo että aikaa olisi vielä ollut.
Joskus kuitenkin kuolema on helpotus. Pitkään sairastaneelle, kipujen kanssa kärsineelle se on ainoa helpotus kipuihin.

Jokaisesta kohtaamastamme ihmisestä jää kuitenkin meille jokin muisto.
Vieraammista, niinkuin iso-setä, muistot saattavat pulpahtaa esiin jossain tilanteessa.
Iso-sedästä muistan varmaan aina hänen pitkät viikset ja kiharat hiukset. Koirat taisivat olla hänelle yksi todella tärkeä asia elämässä, sillä koira pääsi aina mukaan joka paikkaan. Monilla sukujuhlilla virallisen osuuden mentyä setä lähti ulkoiluttamaan koiraa.
Läheisimpien ihmisten pois menoa on vaikea käsittää. Heihin liittyvät muistot ovat vahvasti läsnä, jopa niin vahvasti, että hetkittäin unohtaa ihmisen olevan poissa.

Osan ottoni surussanne.

Hiljaa saapui lempeä yö,
taukosi tuska, taukosi työ,
sydän uupunut levon sai,
valkeni ikuinen sunnuntai.